Skeetin N- ja ikäkausisarjojen SM-kilpailun eräluettelo julkaistu

5.8.2009

Tuomas Miromäki johtaa skeetin N- ja ikäkausisarjojen SM-kilpailua.

Orimattilan Seudun Urheiluampujat on julkaissut skeetin N- ja ikäkausisarjojen SM-kilpailun eräluettelon. Naiset ja ikäkausiampujat kilpailevat skeetin Suomen mestaruudesta Orimattilassa 8.-9. elokuuta. Kilpailu alkaa molempina päivinä kello 10.

 

- Lauantaina kisa alkaa kello 10 neljällä radalla eli neljä ensimmäistä erää ampuu silloin. Seuraavat neljä erää aloittavat kello 10.30. Lauantaina ampujat on jaettu yhteensä 21 erään. Ikämiehet ampuvat lauantaina kolme sarjaa ja parhaat vielä finaalin. Nuoret ampuvat lauantaina kaksi sarjaa, ohjeistaa kilpailunjohtaja Tuomas Miromäki.

- Pojat jatkavat kisaansa sunnuntaina, jolloin ampuvat myös naiset, tytöt ja liikuntavammaiset. Sunnuntaina kilpailu alkaa kello 10 ja eriä on kymmenen, kun poikia on seitsemän erää, naisia ja tyttöjä kaksi erää ja liikuntavammaisia yksi erä. Sunnuntain aikataulu on sama kuin lauantaina eli erät alkavat 30 minuutin välein. Joukkueiden ilmoittautuminen on vahvistettava vielä kilpailupaikalla, vaikka osa on ilmoittanut joukkueen OSU:n nettisivulla.

N- ja ikäkausisarjojen kisasivun löydät täältä.

Skeetin N- ja ikäkausisarjojen Suomen mestaruuskilpailun eräluettelo 8.8. liitteenä.

Liitteet